Vuoden vaihde ei todellakaan ollut Snookin juttu, huolimatta Serene-UM:sta. Pojat suhtautuivat vuodenvaihteen räiskintään tavallisesti; kummaksuivat kyllä, mutta eivät olleet kauhuissaan. Yritin mahdollisuuksien mukaan hoitaa tilanteen niin, ettei Snooki pääsisi näyttämään esimerkkiään pojille. Snooki raukka vapisi pelosta, kun kävin pari kertaa hänen kanssaan pikapissillä ilta- ja aamukuuden välillä. Täällä onneksi kunnioitettiin rajoituksia eikä pauketta esiintynyt juurikaan sallitun ajan ulkopuolella.
Voi Snooki pieni, niin peloissaan. 😢
Snooki vietti lähes koko illan ja yön saunassa. Alkuillasta tosin ydinluu oli houkutus tulla ensin eteisen ja sitten kylppärin puolelle. Muutoin hän kyykki kiukaan alla. Inhottava olo itsellä, kun mitenkään ei toisen tilannetta pysty helpottamaan. Tiedän myös, että liika hössötys vain pahentaa asiaa, joten pitkälti annoin hänen siellä rauhassa olla, enkä käynyt hyssyttelemässä. Mietin kyllä, että ensi vuodeksi on keksittävä jotain uutta apukeinoa, mitä kokeilla.
Täysin vastakohtaisesti Ronja taas ei ole ilotulitusten paukkeesta moksiskaan. Tämä oli Ronjan kahdeksas vuoden vaihtuminen ja hän suhtautuu touhuun aina yhtä iisisti. Ja tarkennuksena; kuuro hän ei ole – sanat ”sauna” ja esimerkiksi ”peura” hän kuulee, vaikka ne kuiskaisi niin hiljaisella äänellä kuin pystyy, vaikka vähän kauempaakin. Pojat ja Snooki jäivät sisälle ja menimme Ronjan kanssa muutaman metsän läpi ja kiipesimme korkealle kalliolle, josta kaupungin tulitukset näkyivät.
Vaskijärven reitti
Eilen otimme aikaisen lähdön kohden Kuhankuonoa. Haukkavuoren reitistä intoutuneena, päätimme ottaa selvää muistakin reiteistä, joita emme ennen ole kulkeneet. Kohteeksi valikoitui Vaskijärven reitti. Valitettavasti kamera jäi pois kyydistä, joten todistusaineistoa ei ole kuin puhelimella napsaistu kuva kartasta. Repussa oli kaksin kappalein otsalamppuja, joten emme ennakkoon olleet kauhuissamme pimeyden aikaisesta laskeutumisestakaan.
Kuljimme ympyräreitin myötäpäivään. Ensimmäiset pari kilometriä reitistä oli kaunista metsä- ja suoaluetta, mutta seuraavat kuusi-seitsemän taas pelkkää hiekkatietä(!). Tämä oli kyllä pettymys. Hiekkatietä pitkin nyt voi kulkea missä vaan. Ajaa nyt autolla tunnin verran päästäkseen kävelemään hiekkatiellä. Voi hyvää päivää! Reitin puolivälissä pysähdyimme hyvin varustellulle laavulle, jossa sytytimme nuotion ja kokkasimme ruokaa. Mieli vähän kohosi sentään. Lähdimme taas liikkeelle ja maisemat paranivat huomattavasti. Tosin pitkän pätkää iäkästä metsää myrsky oli runnonut niin, että puita oli kaatunut sikin sokin sinne tänne. Onneksi tässä kohtaa vielä riitti valoa, jouduimme ylittämään ja paikoin ryömien alittamaan suuren määrän kaatuneita puita. Viimeiset kuusi-seitsemän kilometriä matkasimme hyvin heikossa valossa, loppua kohden aivan säkkipimeässä. Vanhat sysimustat metsät saivat kyllä erään pimeäpelkoisen kinttuihin vipinää… Tieto siitä, että näissä metsissä elelee susilaumoja, ei helpottanut oloa! Jaiks! Reipas koiralauma jaksoi matkan uskomattoman hienosti. Ronja-mummeli vei joukkoa alusta loppuun, mieli pirteänä. Olisi varmasti vienyt meidät autolle ilman otsalamppujakin. Loppuosa reitistä olisi taatusti ollut kaunista, harmi vaan ettei sitä nähnyt. Pitänee joskus mennä ottamaan reitin parempi puolisko uudelleen, ihan auringon valon kera!
Snookin pentublogi 
Yksi kommentti artikkeliin ”Ei Snookin päivä”